Rohkeuden puute on suurin este sijoitusasunnon hankinnalle

"Aina on oikea hetki ostaa sijoitusasunto."

”Aina on oikea hetki ostaa sijoitusasunto”, toteaa Pasi Orava Suomen vuokranantajien aluepäällikkö. Oravan kokemuksen mukaan rohkeuden puute on suurin este sijoitusasunnon hankinnalle. ”Ensimmäisen sijoitusasunnon ostajat harmittelevat usein sitä, ettei jo aiemmin tullut toimittua”. Pasi Orava kertoo.


Pasi Orava kannustaa sijoitusasunnon ostamiseen, mikäli se on hyvin tehdyn harkinnan lopputulos ja oma talous mahdollistaa hankinnan. ”Tällä hetkellä markkinoilta on löydettävissä hyviä kohteita. Hintojen nousut ovat tasoittuneet”, miettii Orava. Sijaintiin kannattaa panostaa asuntoa ostaessa. Kannattaa miettiä haluaako asunnon keskustasta, vai voisiko kaupungissa olla haluttu, edullisempi alue. Keskustan ympärille sijoittuvat alueet, Tuira, Alppila, Välivainio sekä yliopiston läheisyydessä Linnanmaa ovat suosittuja alueita ja vuokralainen löytyy alueiden asuntoihin yleensä nopeasti.

 

Kaupunkien välisissä markkinatilanteissa on tällä hetkellä suuria eroja. Hintojen romahtamista on suosituilla alueilla Oulussa turha kärkkyä. Kun muualla maassa käytettyjen kerrostaloasuntojen kauppa määrät laskivat jopa 30% syys-lokakuussa 2022, nousi kauppamäärät prosentin Oulussa. Kysyntää siis edelleen on. Toki kuukauden vertailujakso on lyhyt, mutta antaa käsityksen markkinatilanteesta. 12 kuukauden jaksolla käytettyjen kerrostaloasuntojen hinnat ovat tippuneet Oulussa prosentin (lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu).

”Pienet notkahdukset markkinassa eivät vaikuta asuntosijoittajaan, mikäli jo sijoitusasuntojen ostovaiheessa on ajateltu asuntosijoittamista pitkän tähtäimen näkökulmasta”, kertoo Orava. Mikäli sijoittajalla on puskuria, asumiskustannusten nousu ei rasita sijoittajan taloutta liikaa.
Kiinteistömaailman data-analyytikko Tony Korkala kertoo vuokrien nousseen Q3 2022 aikana Oulussa 2% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon, kun muualla Suomessa nousu oli vain 0,9% (Tilastokeskus). Pasi Orava Suomen vuokranantajista näkee myös pienten vuokrankorotusten olevan perusteltuja.


”Oulu on kuudenneksi eniten kasvanut kaupunki muuttovoittoa mitattaessa”, kertoo Korkala Kiinteistömaailmalta. ”Oulua pienemmistä kaupungeista vain Jyväskylä ja kuopio ovat kasvaneet kuntien välisessä nettomuutossa Oulua enemmän viimeisen 12 kk aikana.” Oulun vetovoimaa vieressä lisää myös Kempele, joka on asukasmäärän kasvussa Suomen kärkeä.

Asumiskustannukset, kuten kaukolämmön hinnan nousu sekä elintarvikkeiden nousseet hinnat on kuitenkin hyvä huomioida sijoitusasuntoa nyt ostettaessa. Pasi Orava ennustaa hoitovastikkeiden nousevan 5-10% ensi kevään yhtiökokouksissa. ”Mikäli taloyhtiö ei nosta hoitovastiketta, täytyy se pystyä perustelemaan hyvin”, hän summaa.

anne-mari kalliopuska
Yrittäjä, Kiinteistömaailma Tuira
31.01.2023

Pyydä perusteltu hinta-arvio asunnostasi!

Kutsu välittäjämme Kotikäynnille, kun haluat keskustella tarkemmin asunnon myynnistä ja arvosta. Välittäjiemme antamat hinta-arviot ovat toteutuneet tilastojemme mukaan keskimäärin 98 prosenttisesti.

Kotikäynti ei sido sinua mihinkään eikä aiheuta sinulle mitään kuluja.

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.