Puolet asuntojen ostopäätöksistä syntyy heti ensinäytöllä
Oman kodin hankinta on suomalaiselle edelleen järkiratkaisu, mutta sopivan asunnon tullessa vastaan jopa puolet tekee ostopäätöksensä heti. Tärkeimmät kriteerit uudelle asunnolle ovat hinta ja koko, mutta asuinalueen viihtyisyys ja rauhallisuus painavat vaakakupissa entistä enemmän. Sen sijaan asunnon kunto ei vaikuttaisi olevan ostajille kynnyskysymys. Tulokset käyvät ilmi TNS Gallupin Kiinteistömaailmalle toteuttamasta kyselystä, johon vastasi yhteensä 627 uuden asunnon kevään 2008 aikana hankkinutta suomalaista.
Vakaina ja harkitsevina pidetyt suomalaiset ovat elämänsä suurimman investoinnin edessä ripeäliikkeisiä. Kiinteistömaailman tutkimukseen vastanneista reilusta kuudestasadasta asuntokaupan tänä vuonna tehneestä henkilöstä liki puolet teki ostopäätöksensä heti asunnon nähtyään.
– Vaikka asunnon valintaa ohjaavat enimmäkseen järkiseikat, sopivan kohteen sattuessa kohdalle suomalaiset ovat nopeita. Jopa 75 prosenttia tutkimukseen osallistuneista ilmoitti tehneensä lopullisen päätöksen viimeistään parin päivän kuluttua asuntoon tutustumisestaan. Puolelle vastanneista asunnon hankinta oli ”rakkautta ensisilmäyksellä”, eli päätös kaupasta tehtiin heti ensi käynnillä, toteaa Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen.
Tulosten mukaan naiset ovat asunnonostajina miehiä impulsiivisempia: tutkimukseen osallistuneista naisista 48 % oli tehnyt ostoratkaisunsa välittömästi, kun vastaava luku miehillä oli 42 %. Myös ikä vaikuttaa, sillä 56 % yli viisikymmentävuotiaista vastaajista oli tehnyt ostopäätöksensä jo ensinäytöllä tai jopa ennakkoon, kun alle 35-vuotiaista asunnonostajista yhtä ripeitä oli 47 %.
Remontti ei pelota asunnonostajaa
Vain noin kolmasosa kaikista vastaajista nosti asunnon kunnon merkittäväksi ostopäätöstä määrittäväksi tekijäksi. Remonttia ei siis pelätä, vaan halukkuutta asunnon muokkaamiseen oman näköiseksi riittää.
Tutkimuksen mukaan myöskään kohonneet energiahinnat eivät ainakaan vielä heijastu asuntokaupan valintoihin, sillä vastaajista vain 19 % nosti asumiskustannukset tärkeäksi ostopäätöstä määrittäväksi tekijäksi.
– Tutkimuksen mukaan asumiskustannusten merkitys on yllättävänkin pieni. Voidaan arvioida, että jo lähitulevaisuudessa esimerkiksi asuntojen energiatehokkuus nousee entistä enemmän valintoja ohjaavaksi tekijäksi, pohtii Rytkönen.
Rauhaa, tilaa ja joukkoliikennettä
Tutkimuksessa kartoitettiin myös niitä tekijöitä, jotka keskeisesti vaikuttavat asunnonvalinnan taustalla. Neliömäärän ja hinnan jälkeen yleisesti tärkeimmiksi tekijöiksi nousivat asunnon ja asuinalueen rauhallisuus.
Pääkaupunkiseutulaisten näkemykset erosivat muusta Suomesta esimerkiksi asuinalueen liikenneyhteyksien suhteen. Pääkaupunkiseudulla asunnon ostaneista 35 % nosti liikenneyhteydet esille yhtenä merkittävänä ostopäätökseen vaikuttaneena seikkana, kun muualla maassa vain noin 10 % vastaajista teki samoin.
Lataa Asuntokauppa - järkiratkaisu.
Kiinteistömaailman tutkimus 26.6.2008 (pdf)
Lisätiedot ja kommentit:
Tommi Rytkönen
toimitusjohtaja
Kiinteistömaailma Oy.
Puh. 010 622 3011