Uusi kiinteistönvälittäjien koulutusohjelma käynnistyy syksyllä
Kiinteistömaailma palkkaa syksyn aikana yli 100 uutta kodinvälittäjää. Samalla käynnistyy uusi koulutusohjelma, Kiinteistömaailma Akatemia. Kiinteistömaailma Akatemia on kaksivuotinen koulutusohjelma, jossa välittäjät suorittavat sekä kiinteistönvälitysalan ammattitutkinnon että laillistetun kiinteistönvälittäjän tutkinnon (LKV).
Kiinteistömaailman uusi koulutusohjelma tarjoaa yli sadalle suomalaiselle mahdollisuuden kouluttautua työn ohessa uudelle uralle. Uudet työpaikat jakautuvat ympäri maata.
”Asiakaspalvelutarpeemme kasvaa, ja tarvitsemme sen tyydyttämiseen runsaasti uusia välittäjiä. Aiemmasta poiketen uudet välittäjät valitaan kaksivuotiseen koulutusohjelmaan, jonka tavoitteena on kehittää välittäjien asiantuntemusta ja parantaa heidän uramahdollisuuksiaan – haluamme että Kiinteistömaailman henkilöstö on alansa parasta ja osaavinta”, kertoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen.
”Uskomme, että henkilöstön osaaminen on jatkossa alallamme yhä kriittisempi menestystekijä ja haluamme erottautua kilpailijoista nimenomaan tässä. Uudella koulutusohjelmalla tähtäämme myös kiinteistönvälittäjän ammatin arvotuksen lisäämiseen – kun henkilöstön osaamistaso kasvaa, vaikuttaa se totta kai positiivisesti myös alan arvostukseen. Tietysti tästä hyötyy ennen kaikkea asiakas, jota palvelevat entistäkin asiantuntevammat kiinteistövälityksen ammattilaiset”, jatkaa Rytkönen.
Kiinteistömaailma Akatemia antaa ammattipätevyyden
Kaksivuotisen Kiinteistömaailma Akatemia -koulutusohjelman läpikäyvät hankkivat työnsä ohessa kiinteistönvälittäjän ammattipätevyyden. Välittäjät suorittavat sekä kiinteistönvälitysalan ammattitutkinnon että laillistetun kiinteistönvälittäjän tutkinnon (LKV), joka suoritetaan koulutusohjelman päätteeksi. Koulutusohjelmaan sisältyy myös muun muassa lakiopintoja, rakennustekniikan ja taloushallinnon opintoja, myyntivalmennusta sekä puhe- ja esiintymiskoulutusta.
”Tässä koulutusohjelmassa kiinteistönvälitysalan ammattitutkinto suoritetaan käytännön kiinteistönvälitystehtävissä niin, että välitysalan kokenut ammattilainen arvioi tutkintoa suorittavan henkilön ammattitaitoa tutkinnon perusteiden mukaisten ammattitaitovaatimusten mukaisesti”, toteaa opetusneuvos Anne Huhtala Opetushallituksesta.
Kiinteistömaailma Akatemia tarjoaa myös nykyiselle henkilöstölle entistä laajemmat mahdollisuudet täydentää ammattitaitoaan. Henkilökohtaiset kehittymissuunnitelmat laaditaan koko henkilöstön kanssa.
Hakuaika päättyy 15. syyskuuta
Tarkemmat ohjeet Kiinteistömaailma Akatemia -koulutusohjelmasta ja hakuprosessista löytyvät Kiinteistömaailman nettisivuilta osoitteesta www.kiinteistomaailma.fi. Hakuaika koulutusohjelmaan päättyy 15.9.2008.